yhteen aikaan ihastuin jokaiseen vastaantulijaan. mä haluisin oppia tuntemaan ihmisiä ennen kuin alan elättelemään minkäänlaisia toiveita, ja loppujen lopuksi petyn. ikinä en onnistu ihastumaan oman ikäisiini poikiin, aina joko liian nuoriin tai liian vanhoihin. mutta niinhän sitä sanotaan: ikä on vain numero. mutta en mä ainakaan alkaisi seurustelemaan minkään keski-ikäisen mihehen kanssa. joskus sitä vain miettii, että kehitysmaissahan jo 10-14 vuotiaita tyttöjä naitetaan aikuisille miehille. se ei mun mielestä ole tasa-arvoista, sellaset hyväksikäyttäjät pitäis laittaa kärsimään elinkautista.
jopa yheksänvuotias on onnistunu murtamaan mun sydämen. tää tapahtu 5-6 luokkien aikana. mä ihastuin kolme vuotta nuorempaan pikkupoikaan, siks koska se oli niin sulonen. mä en edes tuntenut sitä, ja olin niin ujo etten ees ikinä puhunut sille. jotenkin se sai sitten tietää mun salaisesta ihastumisesta. tän pikkupojan kaveri taas oli ihastunut muhun, ja se oli aika ristiriitainen tilanne. en tienny mitä mun pitäis tehdä. lopulta kun vaihdoin koulua yläasteelle, unohdin molemmat pojat. välillä ne tulee kadulla vastaan, mutta en ikimaailmassa enää pystyis ajatella että seurustelisin niin nuoren kanssa, ne on vielä kuitenkin niin pieniä tenavia. jotenkin musta tuntuu että mä pysyn koko elämäni ajan sinkkuna.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti